lauantai 10. heinäkuuta 2010

Gothenburg - Kopenhagen

Keskiviikkoaamuna lähdettiin vasta ennen puoltapäivää ja staman ahtauden vuoksi lähtö oli suunniteltava hyvin. Alkumatkasta ajeltiin viimeiset pätkät makeassa vedessä Göta älvin parin solmun myötävirtaan, kunnes ulomman rahtisataman edustalla nostettiin purjeet. koko matka, aina Vargbergiin saakka oli tiukkaa sivuvastaista. navigointi oli helppoa, kunhan ajeli eteläpoijujen meren puolella, kareista välittämättä. Varberg, jonne jäimme yöksi oli eloisa kaupunki länsirannikolla, josta myös löytyy hieno linna-alue. Miehistön vanhempi puolikas vietti illan jazzia kuunnellen, läheisessä ulkoilmassa. Illalla ei vielä ollut selvää, minne saakka seuraavana päivänä päästäisiin, vai lähdettäisiinkö ylipäätää mihinkään. Varbergissä Bellatrix koki uuden asian, kun kylkeen tuli kiinni toinen vene ja myöhemmin illalla vielä yksi, niin että kahden veneen miehistöt kulkivat illalla keulakantemme yli. Vastaava kiinnittäytyminenhän on melko yleistä euroopassa, eipä vaan ole rantautunut suomen saaristoon moinen ilmiö.
   Torstaiaamuna nukuttiin taas pitkään ja täydennettiin muonavarastoja ennen lähtöä puolen päivän aikaan. Päivä alkoi tuulisena ja pilvisenä, mutta parin tunnin purjehduksen jälkeen alkoi vielä kova sade ja leikki päätettiin siltä päivältä lopettaa niinkin aikaisin kuin muutaman tunnin etenemisen jälkeen Glommeniin, pieneen kalastajakylään. Tiedossa olisi ollut pitkähkö meriosuus, jota ei siinä vaiheessa huvittanut lähteä ylittämään, koska tuulikin oli moinannut, mutta vanhat vastamainingit olivat yhä liikenteessä.
   Seuraavana päivänä oli kaikkien haaveena ehtiä Köpikseen asti, mutta osasimme suhtautua realistisesti valmistautuen henkisesti jäämään vielä yhdeksi yöksi Ruotsin puolelle. Tätä pettymystä ei kuitenkaan tarvinnut kokea ja 14 tunnin ajo/purjehdusmatkan jälkeen saavuimme kuin saavuimmekin Kööpenhaminan keskustaan. Matkalla tuli ajeltua koneella, mutta myös purjehdittua. Sukellusvene/pyöriäis/pikkuhai rikkaissa vesissä miehistö bongasi muutaman evän parven ennen juutinraumaa, mutta siihen jäi vedenalaisten meniöiden havainnot. Pari tuntia ennen Köpistä pysähdyimme pohjoismaiden suurimpaan pienvenesatamaan (DK) tankkaamaan. Ennen pysähdystä oltiin loppumatka taitettu purjein aikaa kevyessä myötätuulessa, ja niinkuin asiaan kuuluu uuteen maahan saapuminen tapahtui sinivalkoinen spinnu ylhäällä. Kävimme keskustan kaijassa kiinnittäytymässä, mutta päätimme kuitenkin palata pienen pätkän takaisin päin, koska emme saaneet sopivaa paikkaa. Nyt ollan Köpiksen keskustasta vajaan parin kilometrin päässä "Lystbodehavnissa" (huvivenesatamassa).
   Nyt on ensimmäinen päivä(la) vietetty Köpiksessä. Armottomassa auringonpaahteessa tuli käveltyä kävelykatua - yllätys, yllätys - paikalliseen Hard Rock Cafe:seen. Iltapäivästä käveltiin vielä Tivoli läpi ja viimeisillä vomilla raahauduimme veneelle. Suomen ilmatieteenlaitoksen mukaan täällä on ollut "vain" 27 astetta lämmintä, mutta käytnnön kokemuksen perusteella voin todeta että 27 astetta varjossa on paljon enemmän tuulettomassa auringonpaisteessa kosteusprosentin hipoessa mittarin loppupäätä. viikonloppu vietetään ainakin täällä ja aikaisintaan maanantaina lähdetään liikenteeseen, mutta sekään ei vielä ole varmaa. Loppuun vielä kuvia väliltä Göteborg - Köpenhamina, aikajärjestyksessä tuoreimmasta vanhimpaan:
Kööpenhamina:
Tivoli & Hard Rock Cafe:
Keskustan satama:

Näkymä vierasvenesatamasta:

Glommen:
Varberg:
Göteborg:

Kopenhagen
19:27 (GMT +1)
Ossi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti